Suomen Asiakastieto – kaikille avoin palvelu

Mikä on Suomen Asiakastieto?

Suomen Asiakastieto on palvelu, joka on toiminut Suomessa jo vuodesta 1961. Palveluja voi käyttää yksityishenkilöt sekä yritykset. Erilaisia palveluja on esimerkiksi mahdollisuus tarkistaa yritys- ja henkilötietoja. Suomen asiakastieto pitää myös kirjaa Suomalaisista yrityksistä sekä yksityishenkilöistä ja esimerkiksi niiden rahallisesta tilanteesta. Se myös pitää tilastoja maksuhäiriömerkinnöistä, konkursseista sekä Suomen vahvimmista yrityksistä ja kaupungeista. Sivustolla on myös paljon hyödyllistä tietoa liiketoiminnan edistämiseen liittyvistä asioista, sekä paljon muuta.

Suomen asiakastieto on yhteistyössä ulkomaisten luottotietoyrityksien kanssa sekä on osakkaana BIGNet-ketjussa. BIGNet ketjuun kuuluu yrityksiä kolmestatoista Euroopan maasta. Suomen asiakastieto on myös jäsenenä kansainvälisissä Frbis ja Accis-yhtymissä, joihin kuuluu yritys-, sekä henkilöluottotietoalan toimijoita ympäri maailmaa. Asiakastiedon omistaja on Investcorp International Ltd, joka on kansainvälinen pääoma-, kiinteistö- sekä rahoittajasijottaja.

Omatieto.fi

asiakastieto on hyvä keino luottotietojen tarkistamista vartenSuomen asiakastiedolla on palvelu, omatieto.fi, jossa voit käydä esimerkiksi katsomassa luottotietosi – luottotietojen tarkistus. Muita palveluja on mm. muiden ihmisten luottotietojen tarkistus, OmaScore raportti, voit asettaa itsellesi oman luottokiellon jolloin on mahdotonta saada lainaa,  sekä tietovahti-palvelu, jonka avulla saat tietää kuka luottotietojasi omatieto.fi:n kautta tarkastelee.

  • Voit tarkistaa omat luottotietosi kirjautumalla Omatieto.fi:n sivuille omilla verkkopankkitunnuksillasi, voit maksaa raportin verkkopankissa, puhelimella tai luottokortilla. Raportti luottotietoistasi kertoo oman luottokelpoisuutesi, saat siitä paperisen version itsellesi, joten sen voi ottaa mukaan vaikka asuntoa vuokratessa.
  • Muiden ihmisten luottotietojen tarkistukseen tarvitsee syyn, mitä varten tietoja tarkistetaan. Omatieto.fi:n sivuilla pääsee täyttämään kohdan, missä täytät hakutekijät, sekä syyn mitä varten luottotietoja haetaan. Muuten tarkistus tapahtuu samalla tavalla, kuin omiakin luottotietoja hakiessa.
  • OmaScore-palvelun avulla saat varmemman kuvan omista luotonsaantimahdollisuuksista, saat OmaScoren, luottotieto-otteen ja yritysyhteydet yhdellä raportilla ja näet OmaScore-luokituksen suhteessa muihin suomalaisiin. OmaScoren avulla saat siis tietoa siitä, miten luottotietosi ja yritysyhteytesi vaikuttavat lainan saamiseen ja miten sinut nähdään lainanhakijana.
  • ”Oma Luottokielto” on ostettava palvelu, joka vaikeuttaa huomattavasti oman henkilöllisyyden käyttämistä. Tällä tavalla voi estää esimerkiksi lainan ottamisen tai kännykkäliittymän hakemisen ilman, että olet siitä itse tietoinen. Henkilön luottotietoihin asetetaan ”Oma Luottokielto”-merkintä, josta henkilö saa kirjallisen todistuksen. Tämä ei estä luotollisen sopimuksen saamista, vaan kun luotonmyöntäjä näkee merkinnän, hän pyytää ”Oma Luottokielto”-todistuksen nähtäväkseen. Todistus siis mahdollistaa luoton hakemisen, mutta vaikeuttaa huomattavasti rikollista luotonottoa. ”Oma Luottotieto”-merkintä on kaksi vuotta voimassa, jonka jälkeen palvelu voidaan ostaa uudestaan. Luottotietomerkinnän saa koska vaan halutessaan poistettua.
  • Tietovahti-palvelu on myöskin maksullinen palvelu, jonka voit itsellesi ostaa. Tietovahti ilmoittaa aina, kun luottotietojasi kysytään ja kertoo kuka niitä kysyy. Tämä antaa turvaa identiteettivarkautta vastaan, koska voit heti reagoida niihin kyselyihin, jotka tulevat sinulle yllättäen. Tietovahti ei estä väärinkäytöksiä, vaan kun epäilet jotain, ota heti yhteyttä tietojesi kyselijään, tai poliisille.

Aarre.fi

Aarre.fi on Suomen Asiakastiedon nettisivu, joka sisältää monenlaisia palveluja yrityksille. Palveluihin kuuluu mm. ajan tasaista tietoa lähes kaikista Suomen yrityksistää. Tietoa löytyy niin omasta yrityksestä kuin myös esimerkiksi sinua kiinnostavan alueen tai toimialan senhetkisestä tilanteesta. Suurin osa tiedoista on vapaasti haettavissa.

Vastuullinenyritys.fi

Vastuullinenyritys.fi on myöskin Suomen Asiakastiedon sivusto. Sivustolta on mahdollista saada kahta eri palvelua, ”Vastuullinen Yritys”-raportin ja ”Uuden Alihankkijatarkastuksen”. Sivusto ja sen palvelut helpottavat työn tilaajan ja alihankkijan yhteistyötä.

  • ”Vastuullinen Yritys”-raportti täyttää tilaajavastuulain vaatimukset yhdessä kaupparekisteriotteen kanssa. Raportteja on saatavana palvelun käyttöön ottaneista yrityksistä.
  • Uusi Alihankkijatarkastus on raportti, joka antaa vastauksen ovatko tilaajavastuulain mukaiset merkinnät voimassa, sekä yrityksen maksuhäiriöt, vastuuhenkilöiden sidokset muihin yrityksiin sekä näiden mahdolliset maksuhäiriöt.

Nämä raportit ovat tärkeitä siksi, että tilaajavastuulain mukaan alihakintaa ja vuokratyövoimaa käyttävien yritysten tulee selvittää taustatiedot alihankkijoistaan. Laki koskee työsuhteita ja urakoita, jotka kestävät yli 10 päivää tai ylittävät arvoltaan 7500 euroa.

Suomen Asiakastiedon muut palvelut

Asiakastieto-mobiili on palvelu, jonka avulla voi saada  tietoja yrityksistä suoraan puhelimeen. Sovellus on maksutonta ladata ja se on täysin maksuton muutenkin rekistetöityneille sopimusasiakkaille.

 

Tässä siis paljon hyödyllistä tietoa Suomen Asiakastieto Oy:stä. Käy vierailemassa Yrityksen nettisivuilla ja katso löydätkö vastauksia kysymyksiisi.